Miksi järjestelylainalla pitää olla yhteisvastuulliset hakijat?

Julkaistu tiistai, 30 tammikuuta 2018 10.08Laina

Velkojen järjestelyyn tarkoitetulla lainalla tulee olla velallisen lisäksi useimmiten vähintään yksi yhteisvastuullinen hakija. Yhteisvastuulliset vastaavat lainansaajan kanssa siitä, että laina maksetaan suunnitelman mukaisesti takaisin.

Lainan rahoittajan näkökulmasta yhteisvastuullisten tarkoitus on turvata lainan takaisinmaksu. Velalliselle yhteisvastuulliset tuovat turvaa – jos maksuvaikeudet yllättävät, myös joku muu on vastaamassa siitä, että järjestelylaina tulee maksettua.

Yhteisvastuullinen on tärkeä henkilö, jotta taloustilanne saadaan hallintaan. Siksi kuka tahansa ei ole hyvä yhteisvastuullinen lainanottaja tai hakija, vaan yhteisvastuulliseksi kannattaa pyytää sellaista henkilöä, jonka käsiin oman taloustilanteensa voisi laskea.

Kuka sopii yhteisvastuulliseksi?

Usein yhdistelylainan yhteisvastuullisena toimii oma puoliso, vanhemmat tai sisarukset. Mikäli omat vanhemmat ovat iäkkäämpiä, eikä heidän hartioilleen halua enää mahdollista velkataakkaa, voi esimerkiksi myös aikuiset sisarukset tulla avuksi.

Yhteisvastuullisen on hyvä olla sellainen henkilö, jolle voi avoimesti kertoa omasta taloustilanteestaan myös vaikealla hetkellä. Yhteisvastuullinen saa nimittäin tietää taloutesi tilan lainaa haettaessa ja hänelle kerrotaan myös, kuinka paljon velkaa järjestelylainalla on tarkoitus yhdistellä. Hän saa tiedon myös, jos lainan erämaksuihin tulee viivästyksiä.

Järjestelylainan yhteisvastuullisen omien luottotietojen tulee olla puhtaat, ja hänen tulee asua vakituisesti Suomessa.

Yhteisvastuulliseksi ryhtymistä kannattaa harkita

Yhteisvastuullinen on nimensä mukaisesti vastuullinen järjestelylainan takaisinmaksussa ja vastaa, että myös kuukausierät tulevat maksuun aina ajallaan. Laina näkyy myös hänen velkatiedoissaan, ja vaikuttaa näin myös yhteisvastuullisen omien lainojen hankintaan. Jos esimerkiksi harkitsee tulevaisuudessa asuntolainan hankintaa, kannattaa miettiä, miten yhteisvastuulliset velat ja niiden summat mahdollisesti vaikuttavat lainan saantiin.

Yhteisvastuullisen on siis syytä ennen päätöstä laskea kuukausittaiset tulonsa yhteen, ja arvioida, pystyykö mahdollisesti yllättävässä tilanteessa ottamaan ylimääräisen lainan lyhennyksen taloutensa lisärasitteeksi.

Vuosituloja yhteisvastuullisella tulee olla vähintään 20 000 euroa, ja hänelle tulee myös yhteisvastuullisen velan kuukausierän jälkeen jäädä kohtuullinen maksuvara siinä tilanteessa, että maksaminen siirtyisi hänen vastuulleen.

Tutustu järjestelylainaan

 

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Helpota talouden hallintaa järjestelylainan avulla

Velkakierteeseen voi joutua kuka tahansa, mutta onneksi siitä voi myös selvitä. Tässä kirjoituksessa kerromme, mikä on järjestelylaina ja miksi velkaantuneen ihmisen kannattaa harkita kyseisen lainan hakemista.

Järjestelylaina vai lainojen yhdistäminen?

Kulutusluotoista, lainoista ja erilaisista rahoitustavoista käytetään useita eri termejä. Kuluttajan voi olla vaikea hahmottaa, millainen laina on kyseessä, vaikka hän perehtyisikin eri vaihtoehtoihin. Auttaaksemme hahmottamaan näitä eroja, käymme nyt läpi järjestelylainan ja yhdistelylainan eroja, käyttötarkoitusta ja sitä, kenelle ne sopivat.

Säästötili sopii kaikille, mutta mistä säästöille paras tili?

Säästötilien korot ovat lähiaikoina alentuneet: rahoituslaitosten tarjoamat korot ovat vuodessa laskeneet pahimmassa tapauksessa kokonaisella prosenttiyksiköllä ja useat toimijat tarjoavat tällä hetkellä nollakorkoa. Tähän markkinatilanteeseen tuli huhtikuussa 2019 uusi kilpailija, kun me julkaisimme korkeakorkoisen säästötilin.