2 000 – 20 000 €
Kulutusluotto
Kun harkitset lainan ottamista, kannattaa harkita lainaa hintatakuulla. Halutessasi voit saada myös lyhennysvapaata.
Onko sinulla harkinnassa remontti, lomamatka, uudet huonekalut, tai jokin muu hankinta? Kulutusluotto on laina, jonka avulla toteutat arjen yllättävätkin hankinnat tai pidempiaikaisemmat suunnitelmat joustavasti ja helposti. Lainaa voi hakea moneen erilaiseen tarpeeseen. Lainahakemuksen tekeminen on helppoa, sillä kulutusluottoa voit hakea vaivattomasti netistä. Saat lainaa heti tilille, kun olemme käsitelleet sähköisesti allekirjoittamasi luottosopimuksen positiivisen luottopäätöksen jälkeen.
Kulutusluotto on vakuudeton laina, jolla voi rahoittaa harkittuja hankintoja sekä odottamattomia menoja. Vakuudeton laina tarkoittaa sitä, ettei lainan saamiseksi tarvita vakuuksia tai takaajia. Kulutusluottoa voi käyttää esimerkiksi auton hankintaan, remonttiin, terveyskuluihin tai kalliimpien lainojen yhdistelyyn.
Kulutusluottoa voi yleensä hakea 2000–60 000 euroa. Saamasi lainatarjous on aina yksilöllinen, ja siihen vaikuttavat esimerkiksi tulosi sekä velkasi. Kulutusluottoa kannattaa mahdollisuuksien mukaan hakea yhteisvastuullisen hakijan kanssa, sillä usein lainaa tarjotaan paremmilla ehdoilla, kun hakijoita on kaksi. Me Svealla tarjoamme kulutusluottoa 20 000 euroon asti.
Kulutusluotto on pankin tai rahoitusyhtiön tarjoama vakuudeton laina, johon ei tarvitse takaajaa. Se voi olla kertaluontoinen laina tai jatkuva luotto. Kulutusluotto maksetaan takaisin yleensä kuukausierissä tietyllä maksuajalla.
Pikavippi on lyhytaikaisempi ja pienempi, yleensä 100–2000 euron laina, joka maksetaan takaisin nopeammassa tahdissa, esimerkiksi muutaman kuukauden kuluessa. Tyypillisesti pikavippi on kulutusluottoa kalliimpi korkojen ja kulujen osalta, ja yleensä pikavipin ehdot ovat tiukemmat kuin kulutusluoton.
Kulutusluoton korko on aina asiakaskohtainen. Edullisimman kulutusluoton itsellesi saat kilpailuttamalla eri luotonmyöntäjien tarjouksia. Voit hakea lainatarjouksia joko kilpailutussivuston kautta tai hakemalla lainaa suoraan luotonmyöntäjän kotisivuilta. Koron lisäksi luoton hintaan vaikuttavat myös luoton kustannukset, kuten avausmaksu ja tilinhoitomaksu.
Edullinen kulutusluotto hintatakuulla: Mikäli saat toiselta luotonantajalta paremman lainatarjouksen, lähetä vastaanottamasi tarjous meille. Pyrimme tekemään sinulle vastatarjouksen, jossa lainan todellinen vuosikorko on alhaisempi kuin saamassasi tarjouksessa. Lue lisää hintatakuustamme.
Meillä Svealla voit valita kulutusluoton takaisinmaksuajaksi 24–180 kuukautta, ja sinulla on aina mahdollisuus muuttaa takaisinmaksuaikaa kesken lainasi sopimuskauden. Kulutusluoton takaisinmaksuajan pidentämisestä perimme 5 euron kulun.
Kulutusluottoihin on yleensä mahdollista tehdä ylimääräisiä lyhennyksiä oman maksutilanteen mukaan. Luotonmyöntäjästä riippuen takaisinmaksusuunnitelmasta poikkeavista lyhennyksistä saatetaan periä palvelumaksu. Meillä Svealla saat tehdä kulutusluottoosi ylimääräisiä lyhennyksiä ilman lisäkustannuksia.
Voit korottaa kulutusluottoasi lähettämällä meille uuden lainahakemuksen kotisivujemme kautta.
Esimerkki: Sinulla on kulutusluottoa jäljellä 5000 euroa ja haluat korottaa lainaasi 1000 eurolla. Hae korotusta täyttämällä kotisivuillamme uusi lainahakemus 6000 eurolle. Myönteisen luottopäätöksen saatuasi maksamme 1000 euroa tilillesi, ja vanha velka katsotaan maksetuksi. Jatkossa lyhennät yhtä 6000 euron lainaa.
Lainan voi yleensä maksaa ennen sopimuksessa sovittua takaisinmaksuaikaa pois – oman kulutusluottosi takaisinmaksuehdot kannattaa tarkistaa lainasopimuksesta. Meillä Svealla kulutusluoton takaisinmaksu ennen maksuajan päättymistä on täysin kulutonta.
Löydät ohjeet kulutusluottosi pois maksamiseen kirjautumalla verkkopankkitunnuksillasi Minun sivuille. Soittamalla asiakaspalveluun saat kulutusluottosi loppusaldon sille päivämäärälle, jolloin haluat maksaa kulutusluoton kokonaan pois.
Helppokäyttöisen lainalaskurin avulla voit katsoa kuinka paljonko lainaa tarvitset, ja arvioida mikä olisi sinulle sopiva kuukausierä ja laina-aika. Lainalaskurin käyttö kannattaa, sillä laskuri auttaa suunnittelemaan sinulle sopivan lainan – laskurin avulla vertailet maksueriä ja laina-aikoja vaivattomasti. Lainalaskurilla saat myös arvion lainan kustannuksista haluamallesi lainasummalle ja laina-ajalle. Kun olet tyytyväinen lainalaskelmaan, voit hakea luottoa heti netistä.
Lainalaskureita löytyy netistä erilaisille lainoille, ja miltei jokaiselta lainantarjoajalta löytyy omat laskurit eri lainoja varten. Onkin tärkeää varmistaa, että käyttämäsi laskuri on tarkoitettu juuri sille lainalle, jota harkitset hakevasi, sillä laskuriin on asetettu lainan tiedot, kuten maksimisumma, korot ja kulut valmiiksi. Yltä löytyvä lainalaskuri on nimenomaan tarjoamaamme kulutusluottoa varten.
SAITKO VIESTIN KREDITZILTÄ?
Jos sait viestin luottohakemukseesi liittyen Kreditziltä, ei ole syytä huoleen. Teemme yhteistyötä Kreditzin kanssa. Voit aina valita, että toimitat tarvitsemamme tiedot muutoin kuin Kreditzin palvelua käyttäen, mutta muistathan palvelun edut:
Nopeampi luottopäätös
Parempi hinnoittelu
Turvallinen ja varma
Voit hakea lainaa ilman vakuuksia 20 000 euroon asti. Halutessasi voit hakea lainaa myös yhteisvastuullisen kanssa.
Saitko jostain paremman tarjouksen? Toimita se meille, niin pyrimme tekemään sinulle vielä paremman lainatarjouksen hintatakuumme puitteissa.
Voit hakea lainallesi lyhennysvapaata joko heti laina-ajan alkuun, tai myöhemmin. Lyhennysvapaan aikana maksat vain lainan korot ja kulut.
Lainanantajat asettavat usein ehdoksi lainan saannille sen, että hakijalla on lainaa varten vakuudet tai takaaja. Vaatimalla vakuuksia tai takaajan, lainanantaja haluaa varmistaa saavansa takaisin lainaamansa rahan. Vakuudettomat lainat -nimityksellä viitataan lainoihin, joita varten ei tarvita vakuuksia, eikä välttämättä myöskään takaajaa.
Jos lainaa varten tarvitaan vakuus, tarkoittaa se sitä, että jotain omaisuutta, kuten asunto-osakkeita, esimerkiksi omistusasunto, tai arvopapereita, kuten sijoitusrahasto-osuuksia, asetetaan takuuksi lainan takaisinmaksulle. Vastaavasti takaajana oleva henkilö toimii vakuutena lainanmaksulle, ja lupautuu takaamaan lainanottajan lainan henkilökohtaisella omaisuudellaan. Jos lainanottaja esimerkiksi ajautuu maksuvaikeuksiin, eikä siten kykene maksamaan lainaansa, voi velkoja myydä lainalle asetetut vakuudet, ja käyttää myynnistä saadut varat lainanmaksuun, tai asettaa takaajan vastuuseen lainanmaksusta.
Vakuudettomat lainat ovat kuitenkin nykyään yhtä yleisiä, kuin lainat, joita varten vaaditaan vakuus, eikä kaikkia lainoja, kuten Svean kulutusluottoa, varten tarvita vakuuksia, taikka takaajia. Meiltä voit hakea vakuudetonta lainaa 2000 – 20 000 euroa ilman takaajaa. Tällaiset vakuudettomat lainat ovat helppoja hakea, sillä hakemusprosessi ei ole yleensä kovin monimutkainen, eikä pitkiä lainaneuvotteluita tarvita, kun lainaa haetaan netistä. Vakuudeton laina on myös hyvä vaihtoehto silloin, jos lainaa varten ei ole annettavia vakuuksia.
Kun harkinnassa on kulutusluoton ottaminen, on jokaisella lainanhakijalla todennäköisesti toiveena löytää ominaisuuksiltaan omiin tarpeisiin sopiva lainavaihtoehto, joka myös on mahdollisimman halpa laina. Kulutusluotoissa on suuriakin eroja, ja lainojen ehdot ja hinnat vaihtelevat paljon eri lainanantajien välillä.
Svean kulutusluotto on hintatakuulla edullinen laina. Lainan hintatakuu tarkoittaa sitä, että pyrimme tarjoamaan lainanhakijalle aina parhaan mahdollisen lainan. Mikäli olet lainanhakijana saanut toisaalta mielestäsi paremman lainatarjouksen, toimita se meille, niin pyrimme tarjoamaan sinulle sitä paremman tarjouksen, parhailla lainaehdoilla ja edullisemmalla korolla. Hintatakuun avulla lainamme on sinulle halvin kulutusluotto.
Svean kulutusluotto on joustava vaihtoehto, sillä se on halutessasi myös lyhennysvapaa laina. Lainan lyhennysvapaus tarkoittaa sitä, että lyhennysvapaiden kuukausien ajan maksat ainoastaan lainasi korot ja kulut, eikä sinun tarvitse tehdä lainalyhennyksiä. Lyhennysvapaan ajanjakson ottaminen voi olla hyvä ja sopiva ratkaisu, jos lainan takaisinmaksukyky jostain syystä muuttuu. Lyhennysvapaata hyödynnetäänkin usein esimerkiksi vanhempainvapaan, lomautuksen tai vuorotteluvapaan aikana. Lyhennysvapaan avulla lainanottaja voi myös tasata taloudellista tilannettaan.
Monet lainanantajat veloittavat lyhennysvapaasta palvelumaksun, ja lyhennysvapaan jakson hinta ja ehdot vaihtelevat lainanantajien välillä. Me tarjoamme lainaasi aina lyhennysvapaan jakson ilman lisäkustannuksia. Halutessasi voit valita kulutusluottoon 12 lyhennysvapaata kuukautta heti laina-ajan alkuun, tai jos ei lyhennysvapaa ole alkuun ajankohtainen, voit hakea lyhennysvapaita kuukausia myöhemmin, jolloin voit saada kolme kuukautta lyhennysvapaata lainallesi.
TEE LAINAHAKEMUS NETISSÄ
Meiltä voit hakea luottoa netistä nopeasti. Saat luottopäätöksen heti, ja lainan voit nostaa tilillesi nopeasti. Lainahakemusta varten tarvitset vain verkkopankkitunnuksesi. Lainaa voit hakea yksin tai yhdessä toisen yhteisvastuullisen hakijan kanssa, jolloin vastaatte kumpikin lainan takaisinmaksusta. Ole meihin yhteydessä, jos lainanhaku mietityttää ja olet epävarma siitä, mikäli täytät luottokriteerimme. Meiltä löytyy myös erikoisratkaisuja, jotka voivat sopivat sinulle, jos et täytä tavanomaisia luottokriteereitä tai jos haluat järjestellä kalliit olemassa olevat velkasi uudelleen. Ota yhteyttä aina, kun tarvitset neuvoa laina-asioissa. Me autamme mielellämme!
Lainoihin sisältyy aina korko, joka on lainanantajalle rahan lainaamisesta maksettava korvaus. Lainan korko vaihtelee lainasta ja tilanteesta riippuen. Lainan korko on aina yksilöllinen ja se määräytyy hakijan luotonottokyvyn mukaan.
Me tarjoamme kulutusluottoja alkaen 8,99 prosentin korolla. Lainojemme korot on sidottu kolmen kuukauden Euribor-korkoon ja kaikissa lainoissamme sovelletaan samaa viitekorkoa riippumatta lainan määrästä. Lainan kokonaiskustannuksiin vaikuttavat koron lisäksi myös muut kulut, kuten käsittelykulu ja avausmaksu, jotka on huomioitu todellisessa vuosikorossa.
Meillä kulutusluotto on vakuudeton annuiteettiluotto eli tasaerin maksettava kertaluotto - lainaa lyhennät valitsemasi, sinulle sopivan maksusuunnitelman mukaan. Mikäli maksukykysi muuttuu ja haluat sopia uudesta maksusuunnitelmasta, ole meihin yhteydessä. Halutessasi voit myös aina lyhentää osan tai koko lainan ennenaikaisesti ilman lisäkuluja.
Tarjoamamme lainavaihtoehdot sopivat eri elämäntilanteisiin ja tarpeisiin. Voit hakea meiltä lainaa netistä helposti ja nopeasti jopa 20 000 euroa. Hintatakuulla lainamme on sinulle aina edullinen laina.
Lainahakemuksen yhteydessä näet hakemasi lainan ehdot. Kulutusluoton ehdot ovat lainantarjoajan asettamat, ja niiden yksityiskohdat vaihtelevat lainantarjoajien välillä. Lainan ehtoihin kannattaa aina tutustua huolella ennen lainatarjouksen hyväksymistä.
Täältä löydät tarjoamamme vakuudettoman kulutusluoton ehdot.
Hakemuksesi on lisäksi läpäistävä luottokelpoisuusarviointimme.
*Kuluttajansuojalain mukainen vuosikorko 7 500 euron lainalle, kun laina-aika on 5 vuotta.
Luottokorkoon vaikuttaa viitekorkona käytetty kolmen kuukauden Euribor: 3,25 % (päivitetty 1.10.2024). Koron tarkastukset tammi-, huhti-, heinä-, ja lokakuun alussa.
Halutessasi voit aina lyhentää osan tai koko lainan ennenaikaisesti ilman lisäkuluja.
2 000 – 20 000 €
Kun harkitset lainan ottamista, kannattaa harkita lainaa hintatakuulla. Halutessasi voit saada myös lyhennysvapaata.
2 000 - 60 000 €
Onko sinulla monta kallista velkaa? Järjestele ne uudelleen helpommin hallittavaksi kokonaisuudeksi.