Yrityslimiitti vai yrityslaina - lue rahoitusmuotojen erot ja hyödyt

Johtaja, Yritysrahoitus
Tommi Bergendahl

Julkaistu tiistai, 20 elokuuta 2019 23.00Rahoitus

Kasvua tavoittelevat yritykset kohtaavat usein ongelman: kasvuun pitäisi investoida, mutta rahoitus puuttuu. Ilman rahallisia investointeja, yritys ei voi kasvaa. Voi olla, että suuriin investointeihin ei ole varaa, vaikka yritys olisikin vakavarainen. Kulut juoksevat silti koko ajan, jolloin kasvuun vaadittavat investoinnit täytyy rahoittaa muilla keinoilla.

Ennen yrityslimiitin tai yrityslainan hakemista, on tärkeää laskea tuotto investoinnille. Toisin sanoen varmistaa, että investoidun pääoman tuotto on korkeampi kuin limiitin tai yrityslainan korkokulut.

Yrityslimiitti ja yrityslaina sopivat molemmat hyvin kasvuyrityksen toiminnan rahoittamiseen. Mitkä ovat kyseisten rahoitusmuotojen edut ja erot?

Yrityslaina 

Yrityslaina on kuukausittain lyhennettävä laina, joka myönnetään yrityksen toiminnan rahoittamiseen. Yrityslaina toimii samalla periaatteella kuin yksityishenkilön laina – käyttötarkoitus on vain eri. Yrityslainaa voi hakea mikä tahansa yritys tai perustettava yritys kuten osakeyhtiö, toiminimi, avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö.

Pankit ja rahoituslaitokset myöntävät yrityslainoja

Yrityslainoja myöntävät pankit ja rahoitusyhtiöt. Suuria yrityslainoja myöntävät pankit pystyvät usein tarjoamaan lainan pienemmällä marginaalilla ja edullisemmilla koroilla, mutta toisaalta pankkien luottokriteerit ovat tiukemmat. Pankilta haettavaan yrityslainaan vaaditaan yleensä myös vakuuksia, mikä pienentää pankin riskejä ja vaikuttaa korkojen sekä kulujen tasoon. Toisaalta tämä voi olla yrittäjälle ja yritykselle vähemmän joustava rahoituskeino.

Yrityslainan myöntämisen yhteydessä sovitaan maksusuunnitelma. Lainan vakuuden vuoksi, yrityslainaa myönnetään kerralla suurempia summia kuin esimerkiksi yrityslimiitin kohdalla. 

Pankit myöntävät yrityslainoja muutamista tuhansista useisiin miljooniin euroihin. Rahoitusyhtiöiden yrityslainat ovat maltillisemmat ja vaihtelevat 3000 - 300 000 euron välillä. Joukkorahoituksella summat saattavat olla suurempia.

Yrityslainan korot vaihtelevat

Yrityksen maksukyky ja se, myöntääkö lainan pankki vai rahoitusyhtiö, vaikuttaa lainan korkoihin merkittävästi. Maksukykyiset yritykset saattavat saada pankilta yrityslainan hyvin edullisesti, jopa marginaalikorolla. Rahoitusyhtiöiden yrityslainojen korot vaihtelevat suuresti riippuen lainaa hakevan yrityksen taloustilanteesta. Pienyrityksille korko voi olla jopa 50%.

Yrityslimiitti

Yrityslimiitti on yrityslaina ilman vakuuksia, jonka tarkoitus on lainan tapaan mahdollistaa yrityksen kasvu ja investoinnit. Yrityslimiitin hakuprosessi hoidetaan sähköisesti ja rahat voi nostaa tilille kahden päivän kuluessa.

Erona yrityslainaan on se, että yrityslimiitti on lyhennysvapaa, eli sitä ei tarvitse maksaa takaisin kuukausittain. Limiittiä voi siis lyhentää oman tilanteen mukaan – riittää, että maksaa käytetyn limiitin korot kuukausittain.

Yritysten rahoitusratkaisuissa yritysluotto on käsitteenä ehkä laajin, sillä usein se toimii kuten yrityslimiittikin – sitä voi siis nostaa käyttöön sitä mukaa, kun sitä maksaa takaisin. Toisaalta monet rahoitusyhtiöt myöntävät yritysluottoja, joilla on säännönmukainen lyhennysohjelma.

Useimmiten näissä tapauksissa yritysluottoa ei myöskään voi nostaa uudelleen käyttöön, eli ratkaisu on sikäli lähellä yrityslainaa, mutta kustannusrakenne on yleensä yrityslimiitin kaltainen, eikä luotollekaan pääsääntöisesti vaadita reaalivakuuksia. Yrityslimiitti onkin yksi yritysluoton joustava muoto ja limiittiluoton pitäisi aina olla nostettavissa uudelleen käyttöön luottolimiitin puitteissa.

Kuka myöntää yrityslimiitin ja kuinka paljon?

Yrityslimiitti on verrattain uusi tuote, eikä sitä myönnä kovin moni taho. Pääsääntöisesti rahoitusyhtiöt myöntävät yrityslimiitin. Limiitin myöntökriteerit vaihtelevat rahoitusyhtiöstä riippuen. Taustat kuitenkin tarkistetaan joka kerta ja yrityksen taloudellisen tilanteen täytyy olla hyvä. Sopimus voidaan myös purkaa, mikäli näyttää siltä ettei yritys selviä maksuista. Yritysrahoitusta yrityslimiittinä myönnetään vaihtelevia summia 5000 - 100 000 euron väliltä.  

Millaiset ovat yrityslimiitin korkokustannukset ja kulut?

Yrityslimiitin takaisinmaksua ei ole sidottu maksuohjelmaan, vaan lainaa voi lyhentää yrityksen tilanteen ja tarpeiden mukaan. Käytännössä siis riittää, että maksaa limiitin kuukausittaiset korot ja muut kulut, jos esimerkiksi yrityksen investointitarpeet tai muut tekijät sitovat pääomia.

Se, miten yrityslimiitti on hinnoiteltu, vaihtelee eri rahoittajien välillä – aivan kuten luoton hakeminenkin. Myös hintojen ja kulurakenteen osalta kannattaakin tehdä vertailua. Korkokustannus määräytyy useimmiten kuukausittain sen mukaan, miten limiittiä on ollut nostettuna käyttöön. Koska käytössä olevan limiitin voi milloin hyvänsä halutessaan maksaa pois, on korkokulukin joustava: Korko juoksee vain niinä kuukausina, kun limiittiä käyttää. Muulta ajalta, kun limiitti on käytettävissä, peritään yleensä vain sopimuksen mukainen kuukausimaksu.

Jotkut rahoittajat perivät yrityslimiitin käyttöön nostamisesta myös nostopalkkion – erityisesti tähän kannattaa kiinnittää huomiota, sillä jatkuvat ja joskus minimimääräiset nostopalkkiot voivat tuottaa päänvaivaa.

Pääsääntöisesti yrityslimiitin avaamisen yhteydessä veloitetaan perustamiskulu. Yrityslimiitin voi myös irtisanoa heti, useimmilla toimijoilla ilman lisäkuluja, mutta on hyvä huomata, että limiitin mahdollisesta uudelleenaktivoinnista peritään tyypillisimmin täysimääräinen perustamiskulu.

Tämä kaikki huomioiden kannattaakin vertailla eri rahoittajia tarkoin, jos harkitsee yrityslimiittiä tai yritysluottoa.

Yritysluotto

Yritysten rahoitusratkaisuissa yritysluotto on käsitteenä ehkä laajin, sillä usein se toimii kuten yrityslimiittikin – sitä voi siis nostaa käyttöön sitä mukaa, kun sitä maksaa takaisin. Toisaalta monet rahoituslaitokset myöntävät yritysluottoja, joilla on säännönmukainen lyhennysohjelma.

Useimmiten näissä tapauksissa luottoa ei myöskään voi nostaa uudelleen käyttöön, eli ratkaisu on sikäli lähellä yrityslainaa, mutta kustannusrakenne on yleensä yrityslimiitin kaltainen, eikä yritysluotoillekaan pääsääntöisesti vaadita reaalivakuuksia. Yrityslimiitti onkin yksi yritysluoton joustava muoto ja limiittiluoton pitäisi aina olla nostettavissa uudelleen käyttöön luottolimiitin puitteissa.

Yrityslainan ja yrityslimiitin hyödyt

Yrityslaina ja yrityslimiitti sopivat hieman eri tarkoituksiin. Yrityslaina sopii hyvin yritykselle, joka haluaa suoraviivaisen kertalainan, jota maksetaan maksusuunnitelman puitteissa. Tämä voi tietyissä tapauksissa auttaa hallitsemaan velkaantumisastetta ja lainan kuukausittaiset lyhennykset takaavat myös tietyn kontrollin. Erityisen hyvin yrityslaina sopii toiminnan käynnistämiseen ja tilanteisiin, jossa yritys tarvitsee suurempaa pääomaa yrityksen kasvuun. Yrityslainan tiukka maksusuunnitelma voi auttaa myös yrityksen riskienhallinnassa. Toisaalta yrityslaina ei tuo joustavuutta pitkän aikavälin rahoitustarpeeseen.

Yrityslimiitin vahvuuksia on nimenomaan joustavuus – se sopii erinomaisesti lyhytaikaiseen pääoman tarpeeseen, kuten hiljaisten sesonkiaikojen kassavirtojen tasaamiseen ja juoksevien kulujen rahoittamiseen. Limiitti sopii myös äkillisiin hankintoihin ja joissain tapauksissa hieman isompienkin investointien rahoitukseksi. Joustavana ratkaisuna limiittiä voi aina nostaa uudelleen käyttöön. Vaikka nostettuna olleen yrityslimiittisaldon maksaisi pois, ei kyseessä ole yrityslainan tyyppinen loppuun maksu, vaan limiitti on edelleen yrityksen käytettävissä.

Useimmat rahoitusyhtiöt edellyttävät myös limittityyppisten rahoitusten lyhentämistä jollakin minimisummalla, joten kannattaa perehtyä myös lyhennysvaatimuksiin. Joustavimmillaan yrityslimiitti on kokonaan lyhennysvapaa ja tällöin sitä voi lyhentää täysin yrityksen kassatilanteen mukaan.

Yrityslimiitin joustavuus, kuten mahdollinen lyhennysvapaus, reaalivakuuksien poissaolo ja mahdollisuus joustavasti nostaa limiittiä uudelleen käyttöön tekevät siitä erittäin monikäyttöisen ja useisiin tilanteisiin sopivan – toisaalta yrityksen on toki syytä huomioida riskit ja käytettävä limiittiä vastuullisesti ja muun muassa seurattava käytetyn limiitin saldoa säntillisemmin.

Ennen kuin valitset miten yrityksen rahoitus hoidetaan, tutustu vaihtoehtoihin huolellisesti ja harkitse asiaa. Mieti, mikä ratkaisu palvelisi parhaiten juuri sinun yrityksesi tavoitteita ja päämääriä.

Tutustu yrityslimiittiin

 

Johtaja, Yritysrahoitus
Tommi Bergendahl

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Tiesitkö nämä viisi asiaa nopeasta ja joustavasta yrityslimiitistä?

Yrityslainan ja tavanomaisten yritysluottojen lisäksi yrityksen toimintaa voi rahoittaa yrityslimiitillä, joka on joustavampi vaihtoehto. Mikä on yrityslimiitti, kenelle se sopii ja miten sitä käytetään? Entä korot ja kulut? Tässä blogissa vastaamme yleisimpiin yrityslimiittiä koskeviin kysymyksiin.

Vakuudeton yritysluotto - totta vai tarua?

Nykyään markkinoilla on paljon hyviä rahoitusratkaisuja yrityksille: On laskurahoitusratkaisuja, kuten factoring ja laskujen myynti sekä esimerkiksi erilaisia yrityslainoja ja yritysluottoja. Useimmat yritysluotot ja yrityslainat vaativat asuntolainan tapaan reaalivakuuden – eli kiinteää omaisuutta tai esimerkiksi rahatalletuksen. On kuitenkin myös vakuudettomia yritysluottoja sekä yritysluottoja joihin riittää henkilötakaus.

Miten nopeuttaa myyntisaamisten kiertoaikaa?

Moni yritys on samassa veneessä: myyntisaamiset eivät tunnu kiertävän tarpeeksi nopeasti. Tämä johtuu usein siitä, että laskujen maksuajat on määritelty ehtoja sovittaessa pitkäksi. Pitkät maksuajat tuntuvat vievän iän ja terveyden, mutta erityisesti ne vaativat venymistä yrityksen kassalta. Lisäksi ajoittaiset maksuviiveet voivat toisinaan vaikuttaa kassan kiertoon.