Työsuhdepyörä leasing-sopimuksella entistä kannattavammin

Account Manager
Petri Mantovani

Julkaistu perjantai, 16 lokakuuta 2020 13.47Rahoitus

Työmatkojen kulkemisesta pyörällä autolla ajamisen sijaan hyötyy niin työntekijä, työnantaja kuin ympäristökin. Hallituksen päätös verovapaasta polkupyöräedusta kannustaa työmatkojen taittamista pyörällä entisestään, sillä uuden veroedun myötä työntekijä saa käyttöönsä haluamansa pyörän edullisemmin. Leasing-sopimuksella hankittu työsuhdepolkupyörä onkin entistä kannattavampi vaihtoehto niin työntekijälle kuin työnantajallekin.

Pyöräilyn suosio on kasvussa

Pyöräilyn suosio on ollut viime aikoina nousussa koronaviruspandemian myötä. Suomalaiset ovat keväästä 2020 lähtien välttäneet mahdollisuuksien mukaan joukkoliikennettä ja pyrkineet liikkumaan pyörän selässä ihmiskontakteja karttaen. Vaikka työntekijät siirtyivätkin keväällä 2020 etätöihin, mikä näkyy vähentyneenä työmatkapyöräilynä, on yhä useampi tarttunut pyörään vapaa-ajallaan. Pyöräily koko perheen kesken on näyttäytynyt suosittuna liikuntamuotona, joka on tarjonnut mahdollisuuden liikkua raikkaassa ilmassa pandemiasta huolimatta. Myös pyörämatkailu nautti ennätyskesästä, mikä näkyi erityisesti Lapissa pyöräilijöiden palveluiden ruuhkautumisena.

Pyöräilyn suosiosta kertoo huimasti kasvaneet pyörien myyntiluvut. Huhti-toukokuussa 2020 Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan pyörien myynti kasvoi nimittäin jopa 72 prosenttia. Kesäkuussa 2020 taas myytiin polkupyöriä lähes 70 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin Muoti- ja urheilukauppa ry:n tilastojen mukaan. Perinteisten polkupyörien lisäksi sähköpyörät ovat lisääntyneet katukuvassa merkittävästi. Pyöräkauppiaasta riippuen sähköpyörien myynti onkin voinut jopa tuplaantua verrattuna vuoteen 2019. Koronan lisäksi sähköpyörien suosion kasvua on vauhdittanut muun muassa sähköpyörien yleistyminen työmatkaliikenteessä, mielikuvien parantuminen, kasvanut valikoima sekä kehittynyt teknologia, joka tekee sähköpyörällä ajamisesta entistä mukavampaa.

Ennen koronaa ja etätöihin siirtymistä myös työmatkapyöräily on kasvattanut suosiotaan. Vuonna 2019 jopa viidennes työmatkoista kuljettiin pyörällä ainakin osan aikaa vuodesta, mikä on merkittävä lisäys vuoden 2010 vertailuarvoon, 12 prosenttiin. Työmatkapyöräilyn suosiota on huomattu edesauttaneen muun muassa se, että työnantajat huomioivat pyöräilyn entistä paremmin ja työpaikoilla myös kannustetaan pyöräilyyn. Lisäksi työntekijät ovat entistä tietoisempia ympäristöongelmista ja he haluavat myös huolehtia omasta terveydestään liikkumalla.

Työsuhdepyörän tarjoaminen entistä kannattavammaksi

Työmatkapyöräily sai lisäkannustusta, sillä hallitus päätti 16.9.2020 budjettiriihessään esittävänsä, että  työsuhdepyörästä tulee verovapaa luontoisetu vuosittain 1 200 euroon saakka vuoden 2021 alusta alkaen. Uuden veroedun myötä työntekijä voi hankkia uuden polkupyörän työnantajansa kautta käyttöönsä aiempaa edullisemmin. Periaatteessa työntekijän ei tarvitse maksaa veroa työsuhdepyörästään, jos työnantajan hankkiman pyörän arvo on korkeintaan sata euroa kuussa. Mikäli kuitenkin pyörän leasing-maksu on enemmän kuin 1 200 euroa vuodessa, maksaa työntekijä veroa ylimenevältä osalta. Vaikka työsuhdepyörän hankkii työnantaja, tulee pyörä työntekijän henkilökohtaiseen käyttöön ja on siten vapaasti käytettävissä myös vapaa-ajalla.

Liikkumisen työsuhde-etujen muutos kannustaa työntekijöitä kulkemaan työmatkoja pyörällä entistä enemmän, mikä liittyy vahvasti hallituksen tavoitteeseen lisätä pyöräilyä ja vähentää liikenteen päästöjä. Pyöräetua voikin hyödyntää silloinkin, kun osan työmatkoista kulkee autolla tai työsuhdematkalippua hyödyntäen. Verovapaa polkupyöräetu vähennetään työsuhdematkalipun verovapaasta enimmäismäärästä, eli 3 400 eurosta, joten joukkoliikenteen henkilökohtaisen matkalipun ja polkupyöräedun verovapaa enimmäismäärä on yhteensä 3 400 euroa vuodessa. Uusi veroetu koskee sekä perinteisiä polkupyöriä että sähköavusteisia pyöriä - tutkimusten mukaan juuri sähköavusteiset pyörät houkuttelevatkin vaihtamaan auton pyörään myös pidemmillä matkoilla. Polkupyöräedun päivittäminen verovapaaksi voikin osaltaan nostaa juuri kalliimpien pyörien suosiota ja kannustaa autolla tai julkisilla kulkuvälineillä kulkevia kokeilemaan työmatkapyöräilyä.

Pyöräilyn suosion odotetaan kasvavan veroedun myötä entisestään, mikä näkyisi myös pyöräilyyn liittyvän liiketoiminnan kasvuna. Työsuhdepyörän tarjoaminen tuokin huomattavia etuja sekä työnantajalle että työntekijälle. Työntekijä hyötyy saadessaan edullisemmin uuden pyörän käyttöönsä, mikä voi näkyä lisääntyneenä työmatkapyöräilyllä, vapaa-ajan liikunnalla ja yleisenä hyvinvoinnin paranemisena. Pyöräedun tarjoaminen mahdollistaa työnantajalle taas tavan sitouttaa työntekijöitä yritykseen, parantaa työnantajamielikuvaa ja kannustaa ympäristöystävällisyyteen. Lisäksi työnantaja hyötyy virkeämmistä työntekijöistä ja liikunnan myötä vähentyneistä sairauspoissaoloista sekä siitä, että parkkipaikkoja tarvitaan jatkossa työntekijöiden käyttöön entistä vähemmän. Polkupyöräedun osalta säästyvät myös palkan sivukulut ja edun tarjoamisesta syntyvät kulut voi vähentää yhteisöverotuksessa.

Leasing on kätevä tapa rahoittaa työsuhdepyörä

Työsuhdepolkupyörän hankinnasta vastaa työnantaja, joka voi joko pidättää pyörän kustannukset palkasta tai tarjota sen työsuhde-etuna palkan päälle. Työnantaja voi tarjota työntekijälle työsuhdepyörän joko ostamalla pyörän tai hankkimalla sen leasing-sopimuksella. Leasingilla työsuhdepyörä hankitaan vuokraamalla ostamisen sijaan, joten työnantajan ei tarvitse sitoa pääomaa pyörään, vaan kustannus jakautuu tasaisesti koko käyttöajalle. Leasing-sopimuksen etuna on, että siihen voi palveluntarjoajasta riippuen lisätä myös huoltopalvelut, varkausvakuutuksen ja varusteet, jotka tuovat lisäarvoa käyttäjälle, joka voi siten käyttää leasing-pyörää huoletta. Leasing-sopimuksen päätyttyä pyörän voi myös lunastaa joko työnantaja tai työntekijä.

Pyöräliikkeille leasing-palvelu onkin mainio ratkaisu rahoittaa myyntiä, jotta työsuhdepyörän tarjoava työnantaja pystyy hankkimaan pyörät työntekijöilleen vaivattomasti ilman suurta alkuinvestointia. Pyöräkauppias saa leasing-rahoituksen käyttöönsä helposti, luottoriskin kantaa leasingin tarjoama rahoitusyhtiö ja laskutus hoituu myös rahoitusyhtiön kautta. Rahoituksen lisäksi Svealta saa käyttöön verkkopohjaisen myyjäliikepalvelun, joka sisältää rahoituslaskimen, nopeat luottopäätökset, asiakassopimukset sekä kattavat raportit. Leasing-ratkaisuumme saa myös lisättyä huoltosopimuksen.

Tutustu leasingrahoitukseen

 

Account Manager
Petri Mantovani

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Leasingrahoituksella vauhtia myyntiin

Leasing tarjoaa yrityksille mahdollisuuden hankkia tarvittava käyttöomaisuus vuokraamalla ostamisen sijaan, jolloin investointiin ei tarvitse sitoa huomattavaa määrää pääomaa yhdellä kertaa. Näin hankittavan omaisuuden kustannus jakautuu tasaisesti koko sen käyttöajalle. Rahoitusmuotona leasing soveltuu siten loistavasti myynnin rahoitukseen, sillä myyjäliike voi tarjota asiakkailleen mahdollisuuden hankkia laitteet ja koneet leasing-sopimuksella ja tukea näin myyntiään rahoitustuotetta hyödyntämällä. Leasingrahoituksesta on moneksi - rahoitusmuoto tuleekin yleistymään entisestään uuden polkupyöräedun myötä.

Miten korona on vaikuttanut ostokäyttäytymiseen?

Koko maailmaa mullistanut koronaviruspandemia on myös luonnollisesti muuttanut ostokäyttäytymistämme kevään aikana. Kun kivijalkakaupoissa käyminen, ostoskeskuksissa shoppaileminen ja jopa ruokaostosten tekeminen fyysisissä myymälöissä jäi koronan jalkoihin, on verkko-ostaminen saanut entistä enemmän huomiota. Mutta miten korona on vaikuttanut ostokäyttäytymiseemme verkossa?

Helpota ostamista verkkokaupassa

Verkkokaupan menestys rakentuu siitä, että tuotteiden tilaaminen on tehty houkuttelevaksi ja helpoksi. Ostoprosessin pitäisi siis olla mahdollisimman helppo. Se, että itse ostaminen tuntuisi asiakkaasta vaikealta, ei ikinä saisi olla verkkokaupan menestyksen tiellä. Verkkokaupassa asiakkaan ostopäätöksen tekoa, sekä itse ostamista, voidaan helpottaa useilla tavoilla, ja näin vauhdittaa myyntiä.