Miten myydä ulkomaille? Kansainvälisen verkkokaupan haasteet

Senior Sales Manager
Sami Vornamo

Julkaistu tiistai, 09 huhtikuuta 2019 23.00Maksu

Myynti verkossa on yleisesti ottaen aina kansainvälistä. Verkossa ei ole selkeitä maiden rajoja ja suurtenkin asiakasryhmien tavoittaminen on helppoa, riippumatta siitä missä ostajat fyysisesti sijaitsevat. Myynti ulkomaille sisältää kuitenkin omat haasteensa, kuten esimerkiksi kohdemaata koskevan lainsäädännön huomioimisen, verkkokaupan toimivuuden varmistamisen muissa maissa, sekä ihan yksinkertaisuudessaan tilausten toimittamisen ja mahdollisten palauttamisen aiheuttamat haasteet. Haasteista huolimatta, myyntiä ulkomaille kannattaa aina harkita, eikä sen toteuttaminen useimmiten ole lainkaan hankalaa.

Miksi verkkokaupan laajentaminen ulkomaille kannattaa?

Verkossa myyminen on globaalia yritystoimintaa, ja periaatteessa potentiaaliset asiakkaat ovat vain klikkauksen päässä verkkokaupastasi. Verkkoliiketoiminnan suurin ero kivijalkakauppaan onkin se, että asiakkaat saattavat asioida kaupassasi mistä päin maailmaa tahansa. Ja hyvä niin, sillä Suomi on valitettavasti loppupeleissä suhteellisen pieni maa ja asiakaskunta on täällä siten hyvinkin rajattua. Kansainvälisen verkkokaupan paras plussa onkin se, että mahdollistamalla myynnin ulkomaille tavoitat monipuolisesti eri kohderyhmiä ja kasvatat potentiaalisten asiakkaiden määrää. Verkkokaupankäynnissä on siis hyvä muistaa, että vaikkei tuotteillesi lyötysi ostajia kotimaasta, voi sopiva kohderyhmä hyvinkin löytyä jostain muualta.

Miten onnistua kansainvälisessä myynnissä?

Verkkokauppasi on periaatteessa kaikkien tavoitettavissa, mutta mikäli et ole miettinyt kansainvälistä myyntiä sen enempää, ei kauppasi välttämättä ole houkutteleva tai helposti lähestyttävä ulkomaalaisille asiakkaille. Kansainvälinen myynti verkossa kannattaa aloittaa omaa markkinaa muistuttavista alueista. Mieti siis mistä sinun tuotteillesi löytyy optimaalisin asiakaskunta, tai mikäli kannattavinta on ensiksi panostaa myyntiin lähialueille, eli vaikkapa naapurimaihin. Muista myös, että mailla on omat kaupankäyntiä koskevat lakinsa ja säännöksensä, näin ollen myynti kannattanee ensiksi vaikkapa käynnistää EU-alueella. 

Tee markkinatutkimus, ota selvää kilpailijoista, tutustu kohderyhmään ja selvitä miten uusi alue eroaa nykyisestä markkinastasi. Mieti, miten juuri sinun verkkokauppasi eroaa muista, mikä tekee sinusta ainutlaatuisen ja myy vahvuutesi ulkomaille. Kansainvälinen myynti ei välttämättä vaadi kovin suurta ponnistusta, mutta mikäli haluat onnistua, kannattaa kuitenkin aluevaltaus suunnitella, ja markkina kartoittaa huolella. Etene rauhassa ja seuraa tilannetta - kun toiminta pyörii hyvin uudella alueella, voit miettiä bisneksen laajentamista seuraavaan kohteeseen. Usein, myynnin vieminen uusille alueille on helpompaa, mikäli asiaa on jo mietitty verkkokaupan perustamisvaiheessa, sillä esimerkiksi kaikki verkkokauppa-alustat eivät välttämättä tue myyntiä ulkomaille. Alusta pitää pystyä integroimaan paikallisiin maksutapoihin joko suoraan tai vaihtoehtoisesti maksupalveluntarjoajan kautta.  

Tässä muutama asia, joita kannattaa miettiä, kun tavoitteena on viedä verkkokauppa ja myynti ulkomaille:

Tunne markkina-alueesi

Jotta voit onnistua kansainvälisessä myynnissä, on tärkeää, että tunnet markkinan, jolle myyt. Optimoi siis verkkokauppasi vastaamaan kohderyhmän edellytyksiä ja toiveita. Tutki muita hyvin menestyviä verkkokauppoja, ja nappaa näistä talteen tärkeimmät ominaisuudet – varmista sitten, että nämä löytyvät, ja toimivat myös sinun verkkokaupassasi.

Kansainvälisessä myynnissä onnistuminen ei siis tarkoita sitä, että luot verkkokaupastasi kieliversion, vaan sitä että sivustosi on hakusanaoptimoitu ja että markkina-alueen tarpeet, kuten esimerkiksi toimitustavat sekä maksutavat ja valuutta, on otettu huomioon. 

Toimitus, palautus ja reklamaatiot

Tilausten toimitus on yksi kansainvälisen verkkokaupan suurimmista haasteista. Ota siis selvää mitä toimitustapoja kohdemaassa suositaan ja selvitä toimituksiin, palautuksiin ja reklamaatioihin liittyvä lainsäädäntö. Usein paras vaihtoehto voi olla eri toimitustapoja tarjoaminen eri maihin, mutta myös muita, kansainvälisesti toimivia ratkaisuja kannattaa harkita. Mieti siis mitä vaihtoehtoja sinulla on ja etsi sinulle sopiva kumppani hoitamaan toimitukset. Maailmalla laajalti toimivia yrityksiä on esimerkiksi DHL, UPS ja FedEx, kun taas Pohjoismaista löytyy näiden lisäksi Post Nord ja Posti.

Palautustenhallinta on monelle verkkokaupalle myyntivaltti, joten huolehdi siitä, että palautukset hoituvat helposti, myös kansainvälisellä tasolla. Asiakaspalautusten vastaanottaminen saattaa joskus tulla kalliiksi, eli mikäli myyt suurivolyymisesti tietylle alueelle kannattaa paikallisen varaston ylläpitoa harkita - näin tilausten toimitusajat pysyvät lyhyinä ja palautukset onnistuvat helposti. Logistiikkayhtiöiltä voi myös ostaa palveluita, joissa he hoitavat varastoa, lähettävät tilaukset ja vastaanottavat palautukset puolestasi.

Maksutavat

Verkkokaupan maksutavat kannattaa aina valita kohdemaan mukaisesti, sillä on tärkeää, että ostajille löytyy mieluinen maksutapa. Tarkista siis miten kansainvälisillä markkinoilla maksetaan – esimerkiksi Ruotsissa suositaan laskua, kun taas Virossa maksua verkkopankin kautta. Varmista siis, että verkkokaupastasi löytyy kohdemaan kattavimmat maksutavat ja muista, että kansainvälisestä näkökulmasta katsottuna korttimaksut ja esimerkiksi PayPal ovat aina tärkeitä ja suosittuja maksutapoja. Valitse maksutavat myös niin, että ne vastaavat tulevaisuuden tarpeita, eli tarjoa verkkokaupassa myös mobiilimaksua. Oikeiden maksutapojen valinnassa auttaa verkkokaupan maksupalveluntarjoaja.

Kieli, valuutta ja verotus

On tärkeää, että asioiminen verkkokaupassa on helppoa. Varmista siis, että asiakas voi asioida kaupassasi omalla kielellään, tai vaihtoehtoisesti englanniksi – nyrkkisääntönä kannattaa pitää sitä, että mitä tärkeämpi markkina verkkokaupalle on, sitä tärkeämpää on kääntää koko sivusto kohdemaan kielelle. Kerro myös selkeästi millä kiellellä asiakaspalvelusta saa apua, ja varmista ettei sivustolta löydy kirjoitusvirheitä tai hassuja käännöksiä. Mikäli myyt maahan, jossa on käytössä jokin muu valuutta, kun euro, on kielivalinnan lisäksi yhtä tärkeää varmistaa, että hinnat saa näytettyä ostajan valuutassa.

Huomioi myös, että̈ tuotteeseen liittyvät verot on esitetty helposti ja ettei niitä tarvitse tulkita sen enempää. Tarkista myös maata koskeva lainsäädäntö, sillä laissa on voitu määrittää tiettyjä vaatimuksia verojen julkistamisen suhteen. Esimerkiksi EU:ssa arvonlisävero sisällytetään tuotteen lopulliseen hintaan, kun Yhdysvalloissa taas liikevaihtovero lisätään markkinahintaan.

Markkinointi ja luotettavuus

Vaikka toiminta olisi jo kansainvälistä, eivät ostajat välttämättä löydä verkkokauppaa ilman markkinointia ja hakukoneoptimointia. Selvitä siis minkälainen markkinointi toimii ja panosta näkyvyyteen, tee hakusana-analyysi ja ota some haltuun kohdemaassa. Markkinoi sivustoasi kattavasti, mutta kohdenna mainokset juuri sille kohderyhmälle, jota tavoittelet. Luo myös verkkokaupallesi luotettava imago, ja panosta asiakastyytyväisyyteen. Asiakkaat kertovat sekä positiivisista että negatiivisista kokemuksistaan muille, joten on tärkeää, että luot positiivisen brändi-imagon verkkokaupallesi heti alkumetreillä.

Lisää vinkkejä verkkokaupan tuotteiden myyntiin ulkonaille löydät oppaastamme:

Lataa opas

 

Senior Sales Manager
Sami Vornamo

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Verkkokaupan perustaminen - mitä kannattaa huomioida?

Listasimme asioita, joita kannattaa ottaa huomioon verkkokauppaa perustettaessa.

Neljä asiaa, jotka verkkokaupan laskussa kannattaa olla

Maksutapana lasku on jo verrattain yleinen vaihtoehto kotimaisissa verkkokaupoissa, ja yhä useampi verkkokaupan asiakas ilmoittaa sen itselleen parhaimmaksi maksutavaksi. Verkkokaupalle lasku on yksi kontaktipiste asiakkaan joskus mutkikkaallakin ostopolulla ja siksi sen tarjoamaa mahdollisuutta sitouttamiseen ja markkinointiin ei kannata heittää hukkaan.

Lasku on vaivaton maksutapa verkkokaupassa

Vaikka useimmat suomalaiset ovatkin mieltyneet verkkokaupoissa enimmäkseen pankkitunnuksilla tai kortilla maksamiseen, yhä useampi verkkokauppa-asiakas valitsee ostoskorin check-out -sivulla laskun, mikäli sellainen vaihtoehto on tarjolla. Lasku onkin monin tavoin kätevä maksutapavaihtoehto niin asiakkaan kuin verkkokaupankin näkökulmasta.