Verkkokaupan perustaminen - mitä kannattaa huomioida?

Sales Director
Pauli Laakso

Julkaistu tiistai, 04 huhtikuuta 2017 23.00Maksu

Listasimme asioita, joita kannattaa ottaa huomioon verkkokauppaa perustettaessa.

Liiketoiminnan suunnittelu

Ensimmäinen askel verkkokaupan perustamiseen on luoda liiketoimintasuunnitelma. Vaikka innostus aloittaa toiminta on suuri, on tärkeää tehdä realistinen suunnitelma ja pureutua siihen, mitä kuluja ja tuottoja verkkokaupan pyörittämiseen liittyy. Näin voit varmistaa, että liiketoiminnasta tulee kannattavaa. Sen lisäksi, että verkkokauppiaalla on selkeä käsitys liiketoiminnan tuotoista ja kuluista, on varsinkin aloittelevan verkkokauppiaan myös syytä ottaa huomioon miten rahavirrat kulkevat. Alkuinvestoinnit ohjelmistoon, markkinointiin ja varastoon saattavat vaatia ylimääräistä rahoitusta.
 
Seuraavaksi on hyvä miettiä, kenelle aikoo myydä. Oman asiakaskunnan määritteleminen on tärkeää, sillä asiakasprofiilien avulla verkkokaupan on huomattavasti helpompi määritellä millaista viestintää ja markkinointia kannattaa tehdä. Tämä auttaa myös verkkokaupan tuotevalikoiman päättämisessä. Tuotteet jotka puhuttelevat, kiinnostavat ja tarjoavat jotain uutta, ovat usein hyviä houkuttimia. Tuotevalikoimaa rakennettaessa on kuitenkin hyvä muistaa, että kannattavuus syntyy usein perustuotteista.  

Verkkokaupan perustaminen

Kun suunnitelmat ovat valmiina, on sinulla edessäsi tärkeä päätös, nimittäin verkkokauppaohjelmiston valinta. Aloitteleva yrittäjä valitsee useimmiten valmisratkaisun, joka on nopea pystyttää. Valinnassa kannattaa kuitenkin ajatella myös pidemmälle: jos tarkoitus on laajentaa liiketoimintaa tulevaisuudessa ja kasvaa isoksi, niin varmista, että valitsemasi alusta pystyy joustamaan ja kasvamaan verkkokauppasi mukana. Alustan valinnassa kannattaa kysellä apua muilta kokeneilta verkkokauppialita, tai suoraan muilta yhteistyökumppaneilta.
 
Seuraavaksi sinun pitää valita mitä maksu- ja toimitustapoja tarjoat asiakkaillesi. Etenkin maksutapoihin kannattaa kiinnittää huomiota, sillä maksaminen on verkkokaupan kannalta kaikkein tärkein osa. Yleisesti käytetyimpiä maksutapoja ovat verkkopankkien maksupainikkeet, korttimaksut (debit ja credit), lasku ja erämaksu sekä mobiilimaksut (Masterpass jaMobilePay). Koska verkkokaupan tavoitteena on saada mahdollisimman moni asiakas saattamaan ostoprosessinsa loppuun, kannattaa asiakkaalle tarjota mahdollisimman laaja maksutapavalikoima ja varmistaa että maksaminen sujuu helposti sekä tietokoneelta käsin että mobiililaitteella.
 
Asiakkaiden ostohalukkuuteen vaikuttaa myös tuotteen toimitustavat, -ajat ja palautuslogistiikka. Suosivatko sinun asiakkaasi toimitustavoista kotiinkuljetusta vai haluavatko he kenties hakea tuotteensa kivijalkakaupasta? Mitä kautta palautukset hoidetaan, voiko asiakas tehdä palautusilmoituksen verkossa? Ota asiakaskuntasi mieltymykset huomioon kun teet päätöksiä koskien nettikauppasi palvelukanavia.  

Verkkokaupan viestintä ja markkinointi

Ennen kuin ostat mainostilaa tai teet muita päätöksiä markkinoinnin suhteen, palaa vielä kerran asiakasprofiilin. Mitä medioita asiakkaat käyttävät? Mitä he lukevat tai kuuntelevat? Missä sosiaalisen median kanavissa he ovat aktiivisia? Sinun asiakkaasi ostoprosessin tunteminen, ja siihen vaikuttaminen koko prosessin ajan, on tärkeää. Varmista siis, että olet näkyvillä siellä ja silloin, missä ja siihen aikaan kun asiakkaasi ovat. Muista kampanjat, tietyt sesongit sekä erityisesti joulunajan myynti ja hydöynnä näitä ostospiikkejä markkinoinnissasi. Verkkosivun sisällöt, kuten tuotekuvaukset, ovat erittäin tärkeitä nettikaupoille ja myös niitä kannattaa hyödyntää. Sisältömarkkinointi voi siis olla luonteva tapa kasvattaa nettikaupan näkyvyyttä. 

 
Asiakassuhteen hoitamiseen kuuluu myös asiakaspalvelu. Perinteisesti ajatellaan, että asiakaspalvelu tarkoittaa, että yrityksellä on joku vastaamassa puhelimeen 9 - 17. Asiakaspalveluun sisältyy kuitenkin paljon muutakin. Mahdollistatko sinä asiakkaan itsepalvelun ja millaisia kanavia tarjoat yhteyden ottamiseen? Chat, sähköposti ja sähköiset lomakkeet ovat esimerkkejä kanavista, joita pienempikin verkkokauppa voi hyödyntää tehokkaasti.

Suunnitele verkkokaupan markkinointi huolella - lataa tueksi verkkokauppiaan vuosikalenteri ja opas.

Sales Director
Pauli Laakso

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Mobiilimaksut verkkokaupassa? Helppoa ja turvallista maksamista

Onko sillä väliä, mitä maksutapoja verkkokauppa tarjoaa? Kyllä on, sillä asiakkaan ostoprosessi ei saisi katketa siihen, ettei tarjolla ole hänelle sopivaa maksutapaa. Asiakkaat arvostavat sitä, että tarjoat monipuolisesti maksutapoja sekä mahdollisuutta maksaa esimerkiksi verkkopankkimaksun sekä maksukortin ja laskun lisäksi myös mobiilimaksulla. Maksutavan valinnassa asiakkaalle tärkeitä kriteerejä ovat usein helppous ja turvallisuus. Mobiilimaksu on sekä kuluttajalle että kauppiaalle helppo ja turvallinen maksutapa. 

Verkkokauppa kasvaa sekä Suomessa että muualla – eikä loppua näy

Kiina on maailman suurin verkkokauppamaa ja silti Kiinan verkkokauppamarkkinan ennustetaan kasvavan jopa yli 70 prosenttia seuraavien viiden vuoden aikana. USA:n markkinoiltakin odotetaan 50 prosentin kasvua ja vastaavasti Suomen markkinoilta jopa 40 prosentin kasvua. Verkkokaupan kasvun raja ei siis näytä tulevan vielä vastaan. Samalla kun verkkokauppa kansainvälistyy entisestään, niin alalla ilmenee sekä uusia mahdollisuuksia että uusia haasteita.

Neljä asiaa, jotka verkkokaupan laskussa kannattaa olla

Maksutapana lasku on jo verrattain yleinen vaihtoehto kotimaisissa verkkokaupoissa, ja yhä useampi verkkokaupan asiakas ilmoittaa sen itselleen parhaimmaksi maksutavaksi. Verkkokaupalle lasku on yksi kontaktipiste asiakkaan joskus mutkikkaallakin ostopolulla ja siksi sen tarjoamaa mahdollisuutta sitouttamiseen ja markkinointiin ei kannata heittää hukkaan.