Lisää myyntiä laskulla – ostaisiko asiakkaani erämaksulla?

Svea Payments Oy | Tuotepäällikkö
Viivi Ahlqvist

Julkaistu tiistai, 05 joulukuuta 2017 23.00Maksu

Verkkokaupan myynti syntyy kävijöiden määrästä kerrottuna keskiostoksen summalla. Mitä useampi kävijä saadaan ostamaan, sen enemmän verkkokaupan myynti kasvaa ja kannattavuus paranee. Tämän vuoksi konversiosta eli siitä, miten moni kävijä saadaan ostamaan verkkokaupasta, puhutaan niin paljon.

Moni tutkimus osoittaa, että suurin osa kävijöistä ovat juuri sitä – he vain käyvät verkkokaupan sivuilla. Ja vaikka kävijä siirtäisi tuotteita ostoskoriinsa, ei se tarkoita, että myyntiä syntyisi. Hyvin suuri osa, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 35 - 50 %, ostoskoreista jää maksamatta. Konversioon vaikuttaa moni asia tilausprosessin varrella. Näitä asioita ovat verkkokaupan löydettävyyden, tuotevalikoiman ja käytettävyyden lisäksi maksamisen helppous ja maksutavat.

Suurin osa suomalaisista kuluttajista maksaa ostoksensa edelleen verkkopankista. Olemme tässä suhteessa poikkeuksellinen kansakunta. Osasyy tähän saattaa olla, että pankkien verkkomaksupainikkeet ovat olleet yleisin tarjolla oleva maksutapa.

Kuluttajakäyttäytyminen on kuitenkin muuttumassa ja yhä suurempi joukko verkkokaupan asiakkaista haluaa ostaa laskulla tai osamaksulla.

Solitan tutkimuksen mukaan jopa 28 % kuluttajista haluaisi maksaa laskulla ja 3 % erämaksulla. Lasku on kuluttajalle helppo ja turvallinen tapa ostaa; hänellä on mahdollisuus tutustua tuotteeseen ennen sen maksamista ja laskun avulla hän saa ostokselleen myös maksuaikaa. Laskulla ostetaankin kaikenlaisia tuotteita vaatteista elektroniikkaan ja matkoihin. Osamaksulla ostetaan usein hieman kalliimpia tuotteita, joiden koetaan tuovan luksusta arkeen. Myös yritykset ostaisivat mielellään laskulla ja tähän tarkoitukseen onkin olemassa erityisesti yrityksille suunnattuja laskupalveluita.

Tutkimusten mukaan laskulla tai erämaksulla ostettaessa ostoskori voi olla jopa 170 % suurempi. Myös osamaksu voi nostaa keskiostoa jopa 30 %. Sen lisäksi, että myyntiä voidaan kasvattaa tarjoamalla asiakkaille nämä maksutavat, myös luottoriski siirtyy pois verkkokaupalta rahoitusyhtiölle. Lasku- ja osamaksupalvelut ovat myös verkkokaupalle varsin edullisia, osamaksupalvelut usein täysin kuluttomia. Palveluja voidaan myös hyödyntää verkkokaupassa monin tavoin verkkokaupan tarpeiden pohjalta esimerkiksi erilaisten kampanjoiden avulla. Lasku ja osamaksu ovat siis verkkokaupalle varsin turvallisia ja kannattavia maksutapoja, joiden käyttöönottoa kannattaa harkita. 

Lataa opas ja opi miten voit kasvattaa verkkokaupan myyntiä laskulla ja erämaksulla.

Svea Payments Oy | Tuotepäällikkö
Viivi Ahlqvist

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Lasku ja erämaksu – joustavaa asiakkaille ja vaivatonta verkkokaupalle

Tutkimuksemme mukaan suomalaiset verkko-ostajat maksavat mielellään laskulla. Lasku on verkkokaupan maksutavoista kolmanneksi suosituin verkkopankin ja korttimaksun jälkeen, ja peräti 38 prosenttia verkko-ostajista on maksanut laskulla. Mikäli siis mielit saada verkkokauppasi kävijöistä mahdollisimman monen tekemään ostopäätöksen, on lasku välttämätön maksutapa.

Laadukas tuote-esittely tukee verkkokaupan myyntiä

Verkkokaupassa kuluttaja ei voi konkreettisesti tutkia tai sovittaa haluamiaan tuotteita, jolloin tuotekuvaukset nousevat tärkeään asemaan. Tarjoamalla laadukkaat tuotekuvaukset verkkokauppa tarjoaa asiakkailleen tarpeeksi tietoa ostopäätöksensä tueksi, ja voi näin pienentää myös palautusten määrää. Millainen sitten on hyvä tuotekuvaus? Tuotesivun formaatti riippuu paljon tuotteiden laadusta, mutta alta löydät yleisimmät periaatteet.

Miten maksamme tulevaisuudessa?

Maksamisen murroksen myötä erityisesti mobiilimaksaminen on yleistymässä kovaa vauhtia ja jo 76 % suomalaisista on tehnyt mobiilimaksuja. Mobiilimaksaminen kiinnostaa kuluttajia ja sen arkipäiväistyessä maksamisesta tulee entistä näkymättömämpi osa kuluttajille ja samalla myyntiä nostava tekijä kauppiaille. Kaupan liiton tutkimuksen mukaan jo viidennes verkko-ostoista tehdään älypuhelimella. Asiakkaille mobiilimaksaminen kivijalassa ja verkkokaupassa tarkoittaa entistä helpompia ja turvallisempia tapoja maksaa ostoksiaan. Kauppiaille se tarkoittaa uuden teknologian omaksumista ja käyttöönottoa, ja viime kädessä sujuvampaa kaupankäyntiä. Maksamisen murros on kuitenkin vasta alussa.