Kumppanimme: Turun kauppakorkeakoulu

Turun kauppakorkeakoulu on osa monialaista Turun yliopistoa ja yksi Suomen suosituimmista kauppakorkeakouluista. Turun kauppakorkean toiminnassa korostuvat korkeatasoisen, kansainvälisesti orientoituneen tutkimuksen lisäksi laadukas, ajantasainen opetus, jonka kehittämisessä monitoroidaan liiketoimintaympäristön muutoksia, ja jossa yhteistyö yritysten kanssa on keskeistä.

1950

Perustettu

3 000 +

Opiskelijaa

Turku ja Pori

Kaksi kampusta

Ensimmäinen yliopistotason verkkokauppakurssi yhteistyössä 

Turun kauppakorkeakoulun verkkokauppakurssi järjestettiin ensimmäistä kertaa joulukuussa 2020 Suomen ensimmäisenä yliopistotasoisena verkkokauppakurssina. Opintojakson tavoitteena on vastata verkkokaupan kasvun aiheuttamaan osaajapulaan, joka vaikuttaa kotimaisten toimijoiden kilpailukykyyn. Toteutuksessa ovat mukana Business Finlandin Experience Commerce -ohjelma ja yritysyhteistyökumppaneita, kuten Svea. Opintojaksolla vierailee jokaisena kurssipäivänä verkkokauppaa harjoittavien ja siinä menestyneiden yritysten edustajia. 

“Monipuolisten maksujärjestelyjen asiantuntijana Svea oli luonnollinen vaihtoehto ja valinta yhteistyöllemme. Svea edustaa asiantuntijuutta ja osaamista verkkokaupan maksujärjestelyissä, ja yrityksellä on myös halu kehittää palveluitaan tällä nopeasti kasvavalla liiketoiminta-alueella”, kertoo yliopiston lehtori, KTT Ulla Hakala.

"On ollut mahtava päästä keskustelemaan yhdessä kauppakorkeakoulun opiskelijoiden kanssa verkkomaksamisesta ja maksutavoista - fiksujen tulevaisuuden lupausten lisäksi he muodostavat yhden suurimmista ostajaryhmistä. Onkin tärkeää kuulla heidän mielipiteitään ja kokemuksiaan maksamisesta, jotta voimme kehittää palveluamme vastaamaan heidän tarpeitaan. Lisäksi mukana voi olla mahdollisia tulevaisuuden maksupalveluasiantuntijoita, mikä antaa dialogille vielä mielenkiintoisempia ulottuvuuksia”, kertoo Svean liiketoimintajohtaja Benny Öhman.

Verkkokauppakurssi on myös saanut hyvää palautetta kurssille osallistuneilta opiskelijoilta, jotka ovat arvostaneet ajantasaisen tiedon saamista suoraan alan asiantuntijoilta. 

"Kokemuksena kurssi oli aivan mieletön ja opetuksen taso oli kerrassaan erinomaista. Kuuden tunnin opetuspäivät olivat koko viikon ajan täynnä ajankohtaista tietoa, aitoa ammattimaista ymmärrystä sekä hyvin havainnollistavia case esimerkkejä. Luennoilla oli toinen toistaan parempia puhujia sekä yritysten edustajia jakamassa ammattiosaamistaan opiskelijoille. Tiedän myös varmaksi, että en ole palautteeni kanssa yksin, sillä suuri osa paikalla olijoista kuvaili kurssia myös koko yliopistouransa parhaaksi kurssiksi. Itse voin myös allekirjoittaa tämän, sillä vastaavaa kurssia en ole edes koskaan osannut odottaa," kertoo yksi kurssin suorittaneista opiskelijoista. 

Yhteistyömme on tarjonnut etuja molemmille osapuolille. Me Svealla voimme jakaa tietotaitoamme ja kertoa palveluistamme opiskelijoille, jotka voivat hyödyntää oppeja vaikka omaa verkkokauppaa perustaessa tai omaa urapolkua miettiessä.

“Merkittävä etu on tietenkin ajantasaisen tiedon saanti verkkokaupan maksujärjestelyistä. Svea on myös yksi kurssimme sponsoreista, mikä on meille äärettömän arvokas asia. Ilman Svean ja neljän muun yritysyhteistyökumppanin sponsoritukea opintojaksoa ei olisi voitu käynnistää”, mainitsee Hakala. 

“Tämän päivän opiskelijat edellyttävät yliopisto-opinnoilta myös käytännönläheistä tietoa, minkä yhteistyö mahdollistaa. Asiantuntijavieraana mukanaolo kurssillamme luo Sveasta positiivista työnantajamielikuvaa ja lisää opiskelijoidemme kiinnostusta rahoitusalan tehtäviä kohtaan”, Hakala kiteyttää. 

“Svea on myös yksi kurssimme sponsoreista, mikä on meille äärettömän arvokas asia. Ilman Svean ja neljän muun yhteistyökumppanin sponsoritukea opintojaksoa ei olisi voitu käynnistää.”

Ulla Hakala, Turun yliopiston kauppakorkeakoulun lehtori