PuMa-Volley T07 Akatemia
PuMa-Volley on vuonna 1989 perustettu lentopalloseura, jonka toiminta painottuu 4-18-vuotiaiden nuorten lentopalloharrastamiseen. Seuran nimi muodostui aikoinaan yhdistämällä alkuperäisen toimintaympäristön paikkakuntien nimet, Puistolan ja Malmin. Nykyään seura toimii Pohjois-Helsingin alueella tarjoten nuorille oman taitotason mukaisen lentopalloharrastuksen joko kilpa- tai harrastustasolta. PuMa-Volley on vuosien varrella kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista juniorilentopalloseuroista ja saanut laadukkaasta työstään useita tunnustuksia.
Sponsorikohteemme: PuMa-Volley T07 Akatemia
T07 Akatemia -joukkueessa pelaa kolmetoista vuosina 2006-2008 syntynyttä pelaajaa, jotka ovat harrastaneet lentopalloa ainakin kolme vuotta - osalla kokemusta on tätäkin enemmän. Joukkueen pelaajat ovat aktiivisia urheilijoita, jotka ovat keränneet kokemusta usean urheilulajin parista.
Motivoitunut joukkue harjoittelee yhdessä arki-iltaisin kolme kertaa viikossa, minkä lisäksi he osallistuvat seuran yhteiseen, saman ikäluokan fysiikkaharjoitukseen, turnauksiin ja leireihin. Joukkueelle järjestetään myös muita yhteisiä tapahtumia: esimerkiksi joulukuussa joukkue oli ulkoilemassa, teki kehontuntemusharjoituksia kivassa ympäristössä ja paistoi lopuksi makkaraa ja vaahtokarkkeja. Pelaajat ovat myös mukana Lentopalloliiton etelän alueen aluejoukkueessa ja siten leireillä ja turnauksissa, sekä muutama myös maajoukkueleireillä. Kesällä pelaajat harjoittelevat beach volleyta ja moni pelaa junioreiden SM-kiertueella.
T07 Akatemialla on tiivis joukkuehenki, joka ilmenee tsemppaamisena, tuulettamisena ja loppuun asti yrittämisenä. Joukkueen pelaajat tulevat hyvin toimeen keskenään ja kaikkia kannustetaan. Pelaajien mielestä parasta harrastuksessa onkin joukkuekaverit ja yhteistyö heidän kanssaan. Myös turnaukset, leirit, kehittyminen, onnistuminen ja itse pelaaminen on harrastuksen parasta antia.
Seuran toimintaperiaatteisiin kuuluu kaikki pelaa, millä mahdollistetaan urheilullista elämäntapaa edistävä harrastus ja erilaiset pelaajapolut. Laadukas ja kehittyvä valmentaminen luo toimintaympäristön kehittymistä varten. Avoimuus ja yhteisöllisyys korostaa yhteistyötä kotien kanssa, yhteistä tekemistä sekä avointa, rakentavaa, vastuullista ja oikeudenmukaista toimintaa, jolla kasvatetaan joukkuepelaajia. Positiivisuus ja ilo välittyy kaikenikäisille tarjottavan hauskan ja motivoivan lentopalloharrastuksen osalta. Hyvänä ja luotettavana yhteistyökumppanina PuMa-Volley toimii myös pääkaupunkiseudun lentopallon hyväksi.
PuMa-Volleyn toimintaidea on, että se on pääkaupunkiseudulla toimiva suomalaisen lentopallon johtava junioriseura, joka mahdollistaa erilaiset pelaajapolut harrastuspelaamisesta aina kansainväliselle huipulle asti. Pelaajiansa tukeakseen seuralla onkin käytössään toimintamalli, jossa harrastusmaksuun voi hakea 50 tai 100 prosentin huojennusta. Lisäksi kaikkia kannustetaan useamman lajin harrastamiseen, eikä toisen lajin harrastaminen saa siten olla este lentopallon harjoitteluun ja pelaamiseen.
Joukkueelle Svean sponsorituki mahdollistaa toiminnan kustannusten laskemisen lähemmäksi lajin normaalia tasoa, sillä aktiivisen joukkueen ohjelma on laaja ja normaalien kulujen lisäksi kustannuksia nostaa leirit, turnausmatkat sekä ammattilaisten palveluiden käyttö. Mahtavaa olla tukemassa motivoituneen joukkueen kehitystä!
Tutustu joukkueeseen heidän sivuiltaan.
Lue lisää seurasta ja heidän toiminnastaan PuMa-Volleyn sivuilta.
Tutustu juniorisponsorikohteisiimme tästä:
IF Sibbo-Vargarna | ToPo | Tikkurilan Palloseura | Puotinkylän Valtti | Joensuun Maila | Hyvinkään Tahko | Korson Palloseura | Roismalan Ponnistus | Lauttakylän Luja | Pirkkalan Pigviinit | Kinnarin Pesis 2006 | Blackbirds United | Viikingit Jääkiekko | Ski Jyväskylä, Sanni Räisänen | FC Kirkkonummi | Jääurheiluseura Haukat, ringette | Saipa | East United YJ | VaLePa | KJT Hockey | Lahden Karate, Enni Lydman | Biitsi Vantaa, Samu Pulkkinen | Nokian Pyry | FC Wasa Yj | Jääurheiluseura Haukat | Kotkan Reipas | Blackbirds United, G-pojat 2013 | Roismalan Ponnistus, E2-juniorit | PuMa-Volley T07 Akatemia | Eräviikingit | Vimpelin Veto | Koivukylän Palloseura | KJT Haukat | Sjundeå IF | PuMa-Volley C1 | Korson Palloseura | HuTe kilpajuniorit | PPJ Tytöt 2013 | Peli-Karhut 2008 pojat | Akilles Bandy jääpallokoulu | Beat Basket tytöt 2011 | LoSB 2011-2012 | VNV Liljat | Järvenpään Palloseura T0809 | PuMa-Volley E-Pojat | Espoon Tapiot yleisurheilukoulu | Urjalan Sisukiekko U10 | Pori Bears Juniorit | GrIFK Salibandy P8/P9 | Espoo Basket Team T11 | Keimolan Kaiku P2015 | VAPS Jääliikunta F-ringettetytöt | Närpes Kraft FF P2014 | Tampereen Sisu Minetit Dolce | Sjundeå IF DP12 | Tikkurila-Seura T13 | Harjun Kiekko U15